Koti

Tasan kaksi viikkoa on nyt kulunut siitä, kun palasin Suomeen. Päätin siis nyt kirjoittaa luultavasti viimeisen blogikirjoitukseni (ainakin tässä blogissa)...
Joten miltä on Suomesa elämä maistunut?
Ihan ok:lta, mutta elämä tuntuu jollain tavalla hitaammalta täällä. Koulussa on jo puolitoista viikkoa käyty (ja mm. saksan välikoe jo tehty, onneksi nyt alkoi joululoma) ja suomalainen arki on täydessä vauhdissaan (tai pitäisikö sanoa vauhdittomuudessaan).
Kaipaan muutosta, oli se sitten uusi koulu, paikkakunta tai uusia ihmisiä elämään (ehkä mun pitää vaan tyytyä uuteen harrastukseen tai jotain). Kun on kokenut jonkin noin suuren muutoksen kuin uusi maa, kieli, kulttuuri, koulu, perhe ja ystävät, jää sitä "uuden ja jännän" tunnetta kaipaamaan. Tavallinen arki ei enää kelpaakaan ja tuntuu siltä ettei elä kunnolla, jos jokaisessa päivässä (tai useimmisssa ainakin) ole mitään menoa ja vilskettä. Uuden-Seelannin jälkeen sitä haluaa vaan puskea eteenpäin täyttä vauhtia kohti elämän uusia haasteita. Kun tavoitteet eivät ole seuraavan kokeen suorittamista pidemmällä, ei motivaatio ole huipussaan.

Uutta-Seelantia on ikävä, täytyyhän se myöntää. Siellä tunsin todella eläväni täysillä. Nyt en ainakaan valittaisi, jos pääsisin Uuden-Seelannin lämpimään kesään loikoilemaan täältä pimeästä. En voi väittää että täällä on kylmä, tämä talvihan on yksi lämpimimmistä vuosikausiin. Ehkä se on myös huono... lumettomuus korostaa talven pimeyttä. Ei ole kiva, että päivänvaloa ei oikeastaan edes nää koulupäivinä. Jouluksikin se lumi on aina toivottua. Toisaalta on mukavaa viettää perinteinen joulu Suomessa, oli sitten lunta tai ei. Jouluruuat ja -sauna, oikea kuusi ja muut perinteet ovat sen verran lähellä sydäntäni, että luultavasti Uudessa-Seelannissa joulu ei olisi tuntunut joululta. Olen siis iloinen, että pääsin jouluksi kotiin.

Seuraavaksi on tiedossa lukion suorittamista loppuun. Lukiossa sitä ollaankin sitten seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Vaikka tämä vuosi meni ohi silmänräpäyksessä, tuntuu se hirmuisen pitkältä ajalta. Se on kuin juna joka vain jatkuu ja jatkuu etkä pysty tekemään mitään muuta, kuin vain odottaa sen ohi menemistä. Uskon kuitenkin, että jos hoidan tämän hyvin ja huolella, on minulla edessäni entistä valoisampi tulevaisuus ja paljon eri ovia mistä valita. Nyt pitää vaan olla kärsivällinen. Terveisin "Elämä edessä, mutta sitä vielä odotellessa"

Kiitokset kaikille lukijoilleni, että sain jakaa upean matkani kanssanne! Kaikille, jotka ovat miettineet vaihtoon lähtöä, suosittelen sitä lämpimästi! Se on upea kokemus, joka kasvattaa monella tavalla.
Jos joskus teen uuden blogin, jota luultavasti kirjoittaisin englanniksi, kerron siitä täällä :)
Vaihto-oppilasvuoteni on nyt kuitenkin ohi, joten niin on tämä blogikin.
So all I can say is... The End
(or is it just the beginning?)

Rakkaudella
Nella :)

Tunteja laskien

Tässä mä nyt olen... Olohuoneen nojatuolissa, matkalaukut pakattuna ja on sellanen olo että olen unohtanut jotain. Mielessä pyörii että pitäisikö jotain vielä tehdä vai onko kaikki nyt tehty. Kuuden tunnin päästä ollaan jo lentokentällä hyvästelemässä perhettä ja ystäviä. Olen koko päivän juoksennellut paikast paikkaan, ja tuntuu että jos tää adrenaliinipiikki jatkuu lentokentälle asti, niin mä en ees tajuu mitää on tapahtumassa. Tuleeko kunnon itku vasta Suomessa kun tajuaa ettei täällä Uudessa-Seelannissa enää olla, eikä tänne ihan pian olla tulossa takaisinkaan. Sekalaisia tunteita pyörii päässä: surua lähdöstä ja innostusta nähdä perhettä ja ystäviä taas. Tiedän että oon saanu tästä vuodesta niin paljon iloa, että se ilo tulee voittamaan lähdön tuottaman surun. Voin Suomessa sitten katsoa taaksepäin ja hymyillä :)

Tämä on siis viimeinen blogipostaukseni Uudesta-Seelannista. Suomessa kirjottelen varmaa vielä parit jälkitunnelmat ja sitten mun vaihto-oppilas tarinani ovat tällä virallisesti ohi.

Nähdään kohta! :)

Yksityislento

Tänään heräsin aikaisin aamulla, koska mulla oli mahdollisuus mennä lentolle pienkoneella. Mun kaveri on saanut lentokortin (tai miks sitä kutsutaan, flying licence kumminki) ja se halus viedä mut kans lentämään. Lennettiin rannikkoa pitkin ja meillä oli tarkotus lentää meripätkän yli eteläsaaren pohjoisosaan, mutta koneesta puuttu pelastusliivit, joten ei voitu sinne lähteä. Lennettiin kuitenkin rannikkoa pitkin ja näkymät oli hienot ja kaikenkaikkiaan oli hieno kokemus.

Kone oli kahdenistuttava ja kun sen vieressä seiso ni se oli suunnilleen mun korkuinen (niinku kuvasta näkeekin). Vaikka piti istuakkin ihan kylkikyljessä niin jalat sai silti suunnilleen suoriksi, joten kone ei ollut epämukavan ahdas istua.

Tankkausta. Benstatankit on siivissä (johon mahtuu yllättävän paljon)

Ohjaamo (josta näkyy vain noi puolet).
Kummallakin istuimella on omat  polkimet ja ohjaustanko

Huomaatte varmaan myös että mun hiusten väri on vähän vaalentunut. Kävin eilen kampaajalla asenteella "tee mitä haluat", koska jollain ihme tavalla luotan paikalliseen, keski-ikäiseen mieskampaajaan ja hänen näkemykseensä. Istuin tuoliin ja epäröimättä mies sanoi: Blond. Kuulemma mulla on hyvä ihonväri jne vaaleaan hiussävyyn. Vaaleaksi siis mentiin ja tykkään tosi paljon (vaikka aluksi aina kun kävei peilin ohi, niin piti katsoa ainakin toiseen kertaan että "kuka toi on??")

Seuraavan kerran kun lennetään onkin sitten varmaan ensi tiistaina (Uuden-Seelannin tiistai), kun aloitetaan pitkä ja puuduttava matka takaisin Suomeen. Kohta nähdään!

Goodbye capital

Wellington water front 

Olin viime viikonloppuna viimeistä kertaa Mastertonissa (näkemässä Ennaa) ja Uuden-Seelannin pääkaupungissa, Wellingtonissa.

Käytiin Wellingtonissa ja kierreltiin vaan ympäriinsä ja istuttiin water frontilla, koska päivä oli aurinkoinen ja aika tuuleton (tosi outoa Wellingtonissa, jota kutsutaan myös nimellä "Windy Wellington")

Uuden-Seelannin parlamenttitalo

Mastertonissa käytiin leffateatterissa katomassa Footloose. Oltiin ainoita koko katsomossa, joten tuntu et meil on joku yksityisteatteri. Niin kävi kuitenkin et jätin lompakkoni sinne jotenkin, ja huomasin sen puuttumisen vasta Palmerstonissa kun mietin et vois ostaa lounasta. Soitin siis paniikissa Ennalle että löytyykö sitä mistään ja Enna sai sen leffateatterilta (HUH!!!). Olin niiin huojentunut kun lompakon turvallisesti takaisin ja kaikki oli tallessa. Miten voin olla näin huono muistamaan tärkeitä asioita?! I'm so rubbish.

Art Boards

Niin tässä on vuoden kuviksen työni (tai iso osa niistä). Meillä oli tarkoituksena tehdä kolme taulullista kuviksen töitä: ensimmäinen taulu sisältää eri ideoita ja viimeisessä taulussa kaikki on jo linkittynyt yhteen luoden abstraktin tai ei niin abstraktin kokonaisuuden. Tässä on mun työt. (kun tiedän että äiti haluaa ainakin nähdä nää, ja kun en varmaan saa niitä takasin, ellei hostperhe lähetä niitä meille Suomeen)

Ensimmäinen

Toinen

Kolmas

Sports Prize Giving

koulussa otettu palkintokuva

Meillä oli koululla Sports Prize Giving muutamia viikkoja sitten (jopa ennen Senior Prize Givingiä). Vain ihmiset jotka palkittiin sai erillisen kutsun tilaisuuteen, joten olin tosi yllättynyt kun sain kutsun. Mentiin siis palkintojen jakoon ja oli kiva nähdä kaikki ihmiset jotka sai pokaaleja eri asioista. Itse sain Netball palkinnon "Most improved player". Jee, jee! Sain siis pokaalin ja todistuksen siitä.
Madoka sai myös pari palkintoa mm. cross countrysta.

 Nyt täällä nautitaan jo kesälomasta!! (joka kylläkin tarkottaa, että myös mun vaihtovuosi on kohta päätöksessä) Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ja nähtävää! :)

Senior Prize Giving

Meillä oli viime maanantaina Senior Prize Giving, joka oli oikeestaan koulun virallinen päätös. Mentiin koulun juhlasaliin haettuamme ensin ruusut, jotka kiinnitettiin koulupuvun paitaan.  Meillä oli istumajärjestys ensin sen mukaan et kuka saa palkintoja ja kuka ei, ja sen jälkeen aakkosjärjestyksessä. Aina kolmen ihmisen ryhmissä mentiin koulun eteen ja saatiin palkintomme.
Mä tulin ensimmäiseksi turismissa, joten sain 30 dollarin stipendin. Ei mikään huono sijoitus siis, jos ajattelee että tää oli eka vuosi kun opiskelin sellaista ainetta kuin turismi. Suomessa tietääkseni sellaista kouluainetta ei edes ole, muuten kun jossain yliopistossa.
Tulin myös kolmanneksi tietokoneissa. En tiiä oikee miten, koska en ees tehny paljon assessmenteja tai mitään, suureksi osaksi vaan juttelin kavereiden kanssa.
Sain myös niin sanotun "Industry palkinnon" kuviksesta. (voisin jossain vaiheessa laittaa kuvia kuviksen töistäni tänne)
Lopuksi kaikki vuoden kolmetoista oppilaat järjestäytyivät jonoon ja yksi kerrallaan mentiin hakemaan meidän "Leaver's Certificate". Saatuamme todistuksemme, seisoimme vielä koulun edessä kunnes kaikki yliopisto-stipendit oli jaettu. Lähdimme salista koulun laulun säestämänä ja menimme sen jälkeen koulun kirjastoon kahville.
Se oli siis viimeinen kerta, ku piti käyttää koulupukua Uudessa-Seelannissa.

Tää viimeinen "palkinto" on tietty ihan epävirallinen, mut halusin sen silti tänne laittaa. Meillä oli Leaver's dinner reilu viikko sitten, ja jokainen oppilas sai jonkun hauskan palkinnon. Tässä oli mun palkinto: