Koulupuvun osto

Käytiin eilen ostamassa mulle koulupuku. Pukuun kuuluu valkoinen tai harmaa paita, hame, villapaita ja omat tasapohjaiset mustat nahkakengät. Mun koulun koulupuku on "bottle green" joten sellanen tumman vihreä.

Ei kaikista hurmaavin ilmestys tuo koulupuku. Pahempikin voisi tosin olla. Joissakin kouluissa hame on suunnilleen puoleen sääreen joka ei oikeasti ole kauhean imartelevaa. Mun koulussa hame on vähän polven yläpuolella.

Koulupuku on aika rahastusta kuitenkin. Paitoja piti ostaa viisi, kaksi valkoista, kolme harmaata. Villapaitoja piti ostaa vain yksi. Hyvä niin, koska yksi villapaita maksoi 80 dollaria ja laatu on silti surhea. Materiaali tuntuu joltain nukkaantuvalta ja sähköistävältä ja siihen tarttuu kaikki kissojen ja koirien karvat. Villapaita ei kuulemma edes pidä lähes yhtään lämpöä talvella.

Yhteensä maksoin koulupuvusta 230 dollaria.

I'm here!! I can't believe it!

En suosittele 36 tunnin matkustamista kenellekään. Oon onnellinen ettei tartte istuu lentokoneessa vähään aikaan. Lentokoneruoka alkoi todellakin tökkiä.

Matka meni kuitenkin tosi hyvin ja hyvässä seurassa.

Uuden- Seelannin maisemat ovat upeita!! Ja täällä on kuuma!! Sori jos tää on niinku vetsen kääntämistä haavassa, mut toivottavasti siel Suomes ei oo liian kylmä ;)

Ilma on kuitenkin aika outo. Aamulla saattaa sataa ja iltapäivällä aurinko paistaa täydeltä terältä. Yleisesti ottaen on kuitenkin ollut tosi lämmintä.

Lentokentältä me mentiin aluevalvojan luo pariksi päiväksi. Tarkoituksena oli selvittää miten toimia erilaisisssa tilanteissa yms. Oli ihan kiva et sai pari päivää aikaa sopeutua, ettei tarttenu heti hypätä isäntäperheen arkeen.

Perjantai aamupäivällä mä sit tapasin mun isäntäperheen, joka vaikuttaa kyl niin mukavalta että tulen varmasti viihtymään :)

Talo on tosi hieno ja mulla on kiva ja valoisa huone :)
Suihkuvuoroissa saattaa olla tietty jonotusta. Olis kuitenkin kiva jos lämmin vesi riittäis suhteellisen monelle.
Talo on täynnä eläimiä mut en oo ainakaa viel kärsinyt allergiasta. Kissat ja koirat ei saa mennä makuuhuoneisiin tai TV huoneeseen joten eläinpölyä ei ole joka paikassa.
Kanoja juoksentelee pihalla vapaana.

Uusi-Seelanti on tunnettu lampaistaan. Lampaitten määrää ei todellakaan ole vähätelty. Lampaita on joka nyppylän päällä syömässä ruohoa. Maisema on värittynyt tuulimyllyistä ja lammas-ja lehmälaumoista.

Tänään oon ehtiny vähän kierrellä "kaupunkia" Martonia, missä nykyään asun. Käytiin hostveljien kanssa vähän kävelemässä kaupungin keskustassa. Paikka näyttää tosi mukavalta ja kotoisalta. Talot ovat suurimmaksi osaksi melko matalia. Tämä johtuu kuulemma maanjäristyksistä, joita saadaan täällä aika paljon.

Ruoka on täällä ollut tähän asti hyvää. Veikkauksia saa lähettää kuinka paljon mä aion lihoa täällä...

Mutta tässä oli tiivistelmä tän hetkisist tunnelmista. Lisää tunnelmia kun pääsee tänne vähän enemmän sopeutumaan ja tutustumaan ihmisiin.

Lähtöpäivä

Tänään se lähtö sitten on. Tavarat pakattuna ja ystävät hyvästeltynä. "Viimeiseksi ehtoolliseksi" kaurapuuroa ja ruisleipää maitolasillisen kera.

Eilinen päivä oli kokonaan pelkkää pakkaamista, kun en ollut aikaisemmin ehtinyt paljon pakkailla. Mut ei mennyt ees kauheen myöhäiseks toi pakkaaminen.
Moni sanoi että mä menetän yöunet viimeisenä yönä jännityksen takia, mutta ei. Uupumus voitti jännityksen ja nukuin oikein hyvin ja sain untakin tosi nopeasti. Tästä on hyvä lähteä reissaamaan.
Jännittääkö nyt jo sitten? No joo, kyllä se vähän jännittää. Eniten se matka sinne jännittää. Onhan kaikki lentokoneet ajoissa? Löydetäänhän me oikea terminaali? Tulli?...

Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin.

Koko viikonloppu on ollut pelkkiä hyvästejä. Perjantaina ystäviä. Lauantaina sukulaisia ja ystäviä. Ei se hyvästely kauhean pahalta ja lopulliselta ole tuntunut, mutta lauantai-iltana kotiin tullessani ja hyvästeltyäni rakkaimpia ystäviäni se iski. Mitä on jäljellä kun mä palaan? Mitä on muuttunut? Kuinka paljon mä olen ehtinyt muuttumaan?

Toivon ja uskon, että huoleni on turhaa. 10 kuukautta ei ole loputon aika ja se saattaa mennä jopa todella nopeasti. Siinä ajassa ehtii kuitenkin tapahtua paljon, mutta ystävyys sen kestäköön.

Edessä on pitkä matka. Yhteensä reilu 36 tuntia, jos lennot ovat ajallaan. Toivon että nukun koko Frankfurt- Singapore-välin. Menisi aika nopeemmin, enkä olisi ehkä niin väsyneen kiukkuinen saapuessani Uuteen-Seelantiin. Raikkaan hehkeä olen toki lökäreissä ja isossa hupparissa sekä hiukset pystyssä. "Terve! Mä tulin nyt! Pääsenkö suihkuun ja nukkumaan?"

Tästä eteenpäin on kaikki uutta ja jännittävää. Saatte seuraavan kerran lukea mun hypystä tuntemattomaan sitten parin päivän päästä, kun kerron ensimmäisiä fiiliksiä Uudesta-Seelannista.
Pitäkää huoli itsestänne ja muistakaa: Halataan kun tavataan ;) <3

Viikko lähtöön! (ensimmäinen blogimerkintä)

Enää viikko lähtöön ja kysymys kuuluu: Jännittääkö? Tähän asti oon aina vastannut että "Ei". Se on ollut ihan tottakin. Ei ole erityisemmin jännittänyt. Taitaa johtua joko siitä, että tiedän pärjääväni englannin kielisessä maassa, tai siitä, että en oo ees tajunnu lähteväni johonkin. Hakupaperithan lähetettiin vast reilu kaks kuukautta sitten.

Ehkä sen takia (että en oo vielä erityisemmin alkanut jännitämään), en oo vielä tehny ihmeempiä valmisteluja lähdön suuhteen. Tuliaiset on ostettu ja viisumi on valmiina, mutta matkalaukut ovat edelleen täysin tyhjät.
Listasin siis alkajaisiksi tavaroita mitä pitäisi ottaa mukaan. Keskeiset kysymykset ovatkin: Mitä voin ostaa Uudesta Seelannista? Mitä kannattaa ottaa mukaan jo Suomesta?

Tässä viikkoa ennen lähtöä oon jo hyvästellyt muutamia ystäviä ja sukulaisia, joita en nää enää tulevana viikkona. Tuntuu outolta sanoa "Nähdään sitten 10 kuukauden päästä" vaikka lähtöön on vielä viikko. Paras olis, jos kaikki vaan tulis lentokentälle saakka hyvästelemään (mut ei taida oikeen toimii sillä tavalla), koska sillon ei ainakaa tarttis enää lentokoneessa ajatella "Ai niin, olis sitäki ihmistä vielä pitäny halata ennen lähtöä".

Ainahan sitä kuulee muitten kuulumisia (thank you Facebook!) ja muutenkin pystyy juttelemaan netissä ja puhelimessakin. Ni ei ne hyvästit miltää lopullisilta tietenkään tunnu. Mut seuraavaan näkemiseen asti, lue tätä blogia (jos kiinnostaa, mitä mulle kuuluu) ;)