Yksityislento

Tänään heräsin aikaisin aamulla, koska mulla oli mahdollisuus mennä lentolle pienkoneella. Mun kaveri on saanut lentokortin (tai miks sitä kutsutaan, flying licence kumminki) ja se halus viedä mut kans lentämään. Lennettiin rannikkoa pitkin ja meillä oli tarkotus lentää meripätkän yli eteläsaaren pohjoisosaan, mutta koneesta puuttu pelastusliivit, joten ei voitu sinne lähteä. Lennettiin kuitenkin rannikkoa pitkin ja näkymät oli hienot ja kaikenkaikkiaan oli hieno kokemus.

Kone oli kahdenistuttava ja kun sen vieressä seiso ni se oli suunnilleen mun korkuinen (niinku kuvasta näkeekin). Vaikka piti istuakkin ihan kylkikyljessä niin jalat sai silti suunnilleen suoriksi, joten kone ei ollut epämukavan ahdas istua.

Tankkausta. Benstatankit on siivissä (johon mahtuu yllättävän paljon)

Ohjaamo (josta näkyy vain noi puolet).
Kummallakin istuimella on omat  polkimet ja ohjaustanko

Huomaatte varmaan myös että mun hiusten väri on vähän vaalentunut. Kävin eilen kampaajalla asenteella "tee mitä haluat", koska jollain ihme tavalla luotan paikalliseen, keski-ikäiseen mieskampaajaan ja hänen näkemykseensä. Istuin tuoliin ja epäröimättä mies sanoi: Blond. Kuulemma mulla on hyvä ihonväri jne vaaleaan hiussävyyn. Vaaleaksi siis mentiin ja tykkään tosi paljon (vaikka aluksi aina kun kävei peilin ohi, niin piti katsoa ainakin toiseen kertaan että "kuka toi on??")

Seuraavan kerran kun lennetään onkin sitten varmaan ensi tiistaina (Uuden-Seelannin tiistai), kun aloitetaan pitkä ja puuduttava matka takaisin Suomeen. Kohta nähdään!

Goodbye capital

Wellington water front 

Olin viime viikonloppuna viimeistä kertaa Mastertonissa (näkemässä Ennaa) ja Uuden-Seelannin pääkaupungissa, Wellingtonissa.

Käytiin Wellingtonissa ja kierreltiin vaan ympäriinsä ja istuttiin water frontilla, koska päivä oli aurinkoinen ja aika tuuleton (tosi outoa Wellingtonissa, jota kutsutaan myös nimellä "Windy Wellington")

Uuden-Seelannin parlamenttitalo

Mastertonissa käytiin leffateatterissa katomassa Footloose. Oltiin ainoita koko katsomossa, joten tuntu et meil on joku yksityisteatteri. Niin kävi kuitenkin et jätin lompakkoni sinne jotenkin, ja huomasin sen puuttumisen vasta Palmerstonissa kun mietin et vois ostaa lounasta. Soitin siis paniikissa Ennalle että löytyykö sitä mistään ja Enna sai sen leffateatterilta (HUH!!!). Olin niiin huojentunut kun lompakon turvallisesti takaisin ja kaikki oli tallessa. Miten voin olla näin huono muistamaan tärkeitä asioita?! I'm so rubbish.

Art Boards

Niin tässä on vuoden kuviksen työni (tai iso osa niistä). Meillä oli tarkoituksena tehdä kolme taulullista kuviksen töitä: ensimmäinen taulu sisältää eri ideoita ja viimeisessä taulussa kaikki on jo linkittynyt yhteen luoden abstraktin tai ei niin abstraktin kokonaisuuden. Tässä on mun työt. (kun tiedän että äiti haluaa ainakin nähdä nää, ja kun en varmaan saa niitä takasin, ellei hostperhe lähetä niitä meille Suomeen)

Ensimmäinen

Toinen

Kolmas

Sports Prize Giving

koulussa otettu palkintokuva

Meillä oli koululla Sports Prize Giving muutamia viikkoja sitten (jopa ennen Senior Prize Givingiä). Vain ihmiset jotka palkittiin sai erillisen kutsun tilaisuuteen, joten olin tosi yllättynyt kun sain kutsun. Mentiin siis palkintojen jakoon ja oli kiva nähdä kaikki ihmiset jotka sai pokaaleja eri asioista. Itse sain Netball palkinnon "Most improved player". Jee, jee! Sain siis pokaalin ja todistuksen siitä.
Madoka sai myös pari palkintoa mm. cross countrysta.

 Nyt täällä nautitaan jo kesälomasta!! (joka kylläkin tarkottaa, että myös mun vaihtovuosi on kohta päätöksessä) Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ja nähtävää! :)

Senior Prize Giving

Meillä oli viime maanantaina Senior Prize Giving, joka oli oikeestaan koulun virallinen päätös. Mentiin koulun juhlasaliin haettuamme ensin ruusut, jotka kiinnitettiin koulupuvun paitaan.  Meillä oli istumajärjestys ensin sen mukaan et kuka saa palkintoja ja kuka ei, ja sen jälkeen aakkosjärjestyksessä. Aina kolmen ihmisen ryhmissä mentiin koulun eteen ja saatiin palkintomme.
Mä tulin ensimmäiseksi turismissa, joten sain 30 dollarin stipendin. Ei mikään huono sijoitus siis, jos ajattelee että tää oli eka vuosi kun opiskelin sellaista ainetta kuin turismi. Suomessa tietääkseni sellaista kouluainetta ei edes ole, muuten kun jossain yliopistossa.
Tulin myös kolmanneksi tietokoneissa. En tiiä oikee miten, koska en ees tehny paljon assessmenteja tai mitään, suureksi osaksi vaan juttelin kavereiden kanssa.
Sain myös niin sanotun "Industry palkinnon" kuviksesta. (voisin jossain vaiheessa laittaa kuvia kuviksen töistäni tänne)
Lopuksi kaikki vuoden kolmetoista oppilaat järjestäytyivät jonoon ja yksi kerrallaan mentiin hakemaan meidän "Leaver's Certificate". Saatuamme todistuksemme, seisoimme vielä koulun edessä kunnes kaikki yliopisto-stipendit oli jaettu. Lähdimme salista koulun laulun säestämänä ja menimme sen jälkeen koulun kirjastoon kahville.
Se oli siis viimeinen kerta, ku piti käyttää koulupukua Uudessa-Seelannissa.

Tää viimeinen "palkinto" on tietty ihan epävirallinen, mut halusin sen silti tänne laittaa. Meillä oli Leaver's dinner reilu viikko sitten, ja jokainen oppilas sai jonkun hauskan palkinnon. Tässä oli mun palkinto:

Viimeinen koulupäivä

Mulla oli viime perjantaina viimeinen virallinen koulupäivä koulupuvussa. Illalla meillä oli Leavers Dinner jonne tuli kaikki vuoden 13 oppilaat, opettajia ja vanhemipia. Yhteensä meitä taisi olla yli 90. Ruoka oli hyvää ja koko ilta oli tosi hauska.

Maanantaina meillä oli vaan puolittainen koulupäivä, jolloin Year 13 pukeutuks joksiki. Jokainen pukeutu oman nimikirjaimen mukaan, joten mä olin ninja.
Meillä ei ollut mitään tunteja, joten oleskeltiin vaan koululla kunnes kello soi koulun päättymiseksi. Koulusta mentiin Marton parkiin viettämään piknik lounasta.
Sieltä sit lähdettiin koteihimme valmistautumaan illalla olevaa Senior Prize Giving:ä varten, josta kerronki sitten seuraavassa blogikirjoituksessa.

Dawson Falls

Me käytiin päiväreissulla Dawson Fallseilla jotka sijaitsee reilu parin tunnin ajomatkan päässä. Sinne käveltiin sellasta kapeaa polkua pitkin metsän läpi. Monet ihmiset tykkää tulla patikoimaan sinne ja ympäristössä on monia eripituisia reittejä.
Vesiputouksella ei ollut muita kuin yksi maoriperhe, kun tultiin sinne. Perheen maorinainen käveli veteen ja teki "the karangan" (the Call) vesiputoukseen suunnaten. Oli aika cool sillee. Karanga on maorinkielinen huuto/kutsu jonka vain naiset yleensä esittää. Yleensä sen kuulee vaan muodollisissa seremonioissa/tilaisuuksissa, joten oli aika jännä kuulla se luonnon keskellä, vesiputouksen säestämänä.