Koti

Tasan kaksi viikkoa on nyt kulunut siitä, kun palasin Suomeen. Päätin siis nyt kirjoittaa luultavasti viimeisen blogikirjoitukseni (ainakin tässä blogissa)...
Joten miltä on Suomesa elämä maistunut?
Ihan ok:lta, mutta elämä tuntuu jollain tavalla hitaammalta täällä. Koulussa on jo puolitoista viikkoa käyty (ja mm. saksan välikoe jo tehty, onneksi nyt alkoi joululoma) ja suomalainen arki on täydessä vauhdissaan (tai pitäisikö sanoa vauhdittomuudessaan).
Kaipaan muutosta, oli se sitten uusi koulu, paikkakunta tai uusia ihmisiä elämään (ehkä mun pitää vaan tyytyä uuteen harrastukseen tai jotain). Kun on kokenut jonkin noin suuren muutoksen kuin uusi maa, kieli, kulttuuri, koulu, perhe ja ystävät, jää sitä "uuden ja jännän" tunnetta kaipaamaan. Tavallinen arki ei enää kelpaakaan ja tuntuu siltä ettei elä kunnolla, jos jokaisessa päivässä (tai useimmisssa ainakin) ole mitään menoa ja vilskettä. Uuden-Seelannin jälkeen sitä haluaa vaan puskea eteenpäin täyttä vauhtia kohti elämän uusia haasteita. Kun tavoitteet eivät ole seuraavan kokeen suorittamista pidemmällä, ei motivaatio ole huipussaan.

Uutta-Seelantia on ikävä, täytyyhän se myöntää. Siellä tunsin todella eläväni täysillä. Nyt en ainakaan valittaisi, jos pääsisin Uuden-Seelannin lämpimään kesään loikoilemaan täältä pimeästä. En voi väittää että täällä on kylmä, tämä talvihan on yksi lämpimimmistä vuosikausiin. Ehkä se on myös huono... lumettomuus korostaa talven pimeyttä. Ei ole kiva, että päivänvaloa ei oikeastaan edes nää koulupäivinä. Jouluksikin se lumi on aina toivottua. Toisaalta on mukavaa viettää perinteinen joulu Suomessa, oli sitten lunta tai ei. Jouluruuat ja -sauna, oikea kuusi ja muut perinteet ovat sen verran lähellä sydäntäni, että luultavasti Uudessa-Seelannissa joulu ei olisi tuntunut joululta. Olen siis iloinen, että pääsin jouluksi kotiin.

Seuraavaksi on tiedossa lukion suorittamista loppuun. Lukiossa sitä ollaankin sitten seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Vaikka tämä vuosi meni ohi silmänräpäyksessä, tuntuu se hirmuisen pitkältä ajalta. Se on kuin juna joka vain jatkuu ja jatkuu etkä pysty tekemään mitään muuta, kuin vain odottaa sen ohi menemistä. Uskon kuitenkin, että jos hoidan tämän hyvin ja huolella, on minulla edessäni entistä valoisampi tulevaisuus ja paljon eri ovia mistä valita. Nyt pitää vaan olla kärsivällinen. Terveisin "Elämä edessä, mutta sitä vielä odotellessa"

Kiitokset kaikille lukijoilleni, että sain jakaa upean matkani kanssanne! Kaikille, jotka ovat miettineet vaihtoon lähtöä, suosittelen sitä lämpimästi! Se on upea kokemus, joka kasvattaa monella tavalla.
Jos joskus teen uuden blogin, jota luultavasti kirjoittaisin englanniksi, kerron siitä täällä :)
Vaihto-oppilasvuoteni on nyt kuitenkin ohi, joten niin on tämä blogikin.
So all I can say is... The End
(or is it just the beginning?)

Rakkaudella
Nella :)

Tunteja laskien

Tässä mä nyt olen... Olohuoneen nojatuolissa, matkalaukut pakattuna ja on sellanen olo että olen unohtanut jotain. Mielessä pyörii että pitäisikö jotain vielä tehdä vai onko kaikki nyt tehty. Kuuden tunnin päästä ollaan jo lentokentällä hyvästelemässä perhettä ja ystäviä. Olen koko päivän juoksennellut paikast paikkaan, ja tuntuu että jos tää adrenaliinipiikki jatkuu lentokentälle asti, niin mä en ees tajuu mitää on tapahtumassa. Tuleeko kunnon itku vasta Suomessa kun tajuaa ettei täällä Uudessa-Seelannissa enää olla, eikä tänne ihan pian olla tulossa takaisinkaan. Sekalaisia tunteita pyörii päässä: surua lähdöstä ja innostusta nähdä perhettä ja ystäviä taas. Tiedän että oon saanu tästä vuodesta niin paljon iloa, että se ilo tulee voittamaan lähdön tuottaman surun. Voin Suomessa sitten katsoa taaksepäin ja hymyillä :)

Tämä on siis viimeinen blogipostaukseni Uudesta-Seelannista. Suomessa kirjottelen varmaa vielä parit jälkitunnelmat ja sitten mun vaihto-oppilas tarinani ovat tällä virallisesti ohi.

Nähdään kohta! :)