Päivä jolloin eteläsaari järisi

22.2.2011 Christchurchissa Uudessa-Seelannissa tapahtui raju maanjäristys ja ihmisiä kuoli.

Kuulin siitä ensimmäisen kerran kokkaustunnilla iltapäivän viimeisellä tunnilla.
Yksi koulukavereistani pyydettiin ulos luokasta. Oppilas tuli takaisin järkyttyneenä: Eno oli joutunut rakennuksen alle ja oli nyt sairaalassa vakavasti haavoittuneena.

Ensimmäinen ajatus mielessäni: Jake aloitti juuri opiskelun Christchurchissa. Onko hän kunnossa?
Hostäiti lähetti koulun jälkeen tekstarin, että Jake on turvassa. Jake oli kävellyt yliopistorakennuksesta juuri ennen järistyksen alkua, mutta oli palannut hakemaan ystäväänsä tuntiessaan järistyksen alkavan. Kummatkin ovat nyt kuitenkin turvassa toisessa kaupungissa. Yliopisto oli vaurioitunut, mutta ei romahtanut. Vastapäätä oleva kirkko on täysin tuhoutunut.
Puhelin soi ja ihmiset kysyvät onko Jake kunnossa.

Vaikka järistys ei tuntunut siellä missä mä asun, koskettaa se monia ihmisiä myös täällä. Puhelinlinjat olivat tukossa, kun ihmiset yrittivät soittaa läheisilleen. Ihmisiä kehotetaankin tekstaamaan soittamisen sijaan.
TV:stä ei tuu mitään muuta kun tietoa järistyksestä, uhreista ja jälkitoimista. Järistyksen kuvamateriaalia ja vaurioita näytetään jatkuvasti ja ihmisiä haastatellaan.

Kuin mielenosoituksena aurinkoinen taivas muuttui pilviseksi ja alkoi sataa kaatamalla. Myös Christchurchissa alkoi sataa ja satoja ihmisiä joutuu nukkumaan ensi yön ulkona puistossa. Tulossa on viileän kostea yö, vaikka sade onkin nyt loppunut.

Meidän perheen osalta päivästä päästiin pelkällä säikähdyksellä. Toisilla päivä päättyi paljon huonommin. Katastrofi alkaa heti vaikuttaa myös itseensä, kun se vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin.
Kun asuu Suomessa, jossa ei luonnonkatastrofeja oikeastaan tapahdu, ja tulee paikkaan missä niitä tapahtuu, tajuaa kuinka arvaamatonta elämä voi olla.
Tulee taas kerran todettua, että luonto on ihmistä voimakkaampi.

Uuden-Seelannin uutisia